Sunnuntai-aamuna televisiosta tuli joku luonto-ohjelma, jonka juontaja oli varmaankin aikaisemmin selostanut vapaapainia tai Nascaria. Gepardeja kävi sääliksi, raukat eivät uskaltaneet syödä juontajaa. Luulivat varmaan saavansa BSE:n . Perjantailta jäänyt borssi toimitti erinomaisesti Mestarien Aamiaisen-virkansa. Ja kyllä, tiedän ettei borssia tehdä paprikasta, mutta se rimmasi riittävän hyvin.
308171.jpg

Tässä vaiheessa pääsin sitten lopulta karkaamaan Lahdesta. Kukaan ei enää ollut välittömästi jatkamassa seikkailua, joten päätin lähteä ns. "Jouluksi kotiin".
Lahdesta poispääsemisen salaisuus on juurikin väsyttää kaikki paikalliset ja juosta ensimmäiseen pois lähtevään junaan. ;)